”TULI ILTA VIHDOIN ”TAIVAASEEN” JA PORTTEJA SULJETTIIN, IHAN EDESSÄ MIEHEN ONTUVAN”

MTV3/45 minuutin tutkiva journalismi näytti illalla, miten hirvittävää

jälkeä syntyy, kun pomon duunissa CV:nä on pelkkä demari-jäsenkirja.

Invalidi-liiton bossin, Pekka Tuomisen haastattelu sai oksentamaan

sappea vammaisten puolesta.

Kosteiden lounaiden turvottama kuvatus kehuskeli vaikusvaltaisilla

demari-kamuillaan aina Sorsasta Tarja Haloseen.

Presidentti puolisoineen oli kestitty vimpan päälle.

Tuominen esitteli ylpeänä luksustoimistonsa seiniä peittävää laajaa

taidekokoelmaa.

Häneltä kysyttiin, mitä mies oli saanut aikaan vuosittaisilla

parinsadan matkapäivän reissaamisillaan?

On hyvä nyt invalidin siirtyä koneeseen ja pois kentillä
lähtiessään maailmalle.

Olin jo niin turta viha-ajatuksista, että polliisi olisi voinut pidättää..

En enää jaksanut ihmetellä faktaa, avustukset menevät maksimaalisiin

hallintokuluihin.

Systeemin sisällä ihmetellään SYNAPSIAN ylilääkäri Aarne Ylisen sidoksia.

Pelko on estänyt puhumasta.

Onneksi vaikeavammaisen äiti ei pelännyt vaan puhui.

Eipä ole ollut ”Maan Äidistä” Pandoran lippaan avaajaksi.

Olisi se vammaisten arkielämästä selviytymistä kovasti helpottanut.
(Otsikko nyysitty Rautavaaran Ontuvasta Erikssonista)

3 kommenttia artikkeliin “”TULI ILTA VIHDOIN ”TAIVAASEEN” JA PORTTEJA SULJETTIIN, IHAN EDESSÄ MIEHEN ONTUVAN””
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Terve taas Riitta!
    Jostain syystä tulee kommentoitua blogejasi eniten. Ehkäpä sen takia, että taidat olla tuotteliain blogisti.
    Suomen maa on hyvä maa, mutta on täällä mätääkin. Olen jo pitkään kieltäytynyt avustamasta mitään keräystä. On organisaatio mikä tahansa, hallinto paisuu avustusrahan kasvun suhteessa.
    Esimerkiksi sotaveteraanit ovat kohta kaikki mullan alla, mutta järjestörakenteet jäävät. Kohta avustetaan sotaveteraanien lapsenlapsia, koska he traumatisoituivat isoisiensä sotakokemuksista.
    Syöpäsairaat, sokeat, kuurot ja yleensä kaikki vammaiset perustavat oman organisaationsa ja kaikille oman hallintonsa. Onkohan tässä kaikki nyt kohdallaan? Esimerkiksi vammaislaki on aika kattava. Tarvitaanko näitä kaikkia yhdistyksiä?
    Vaikka en anna rahaa keräyksiin, olen iloinen veronmaksaja t. Hessu K.

  2. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Hessu!
    Edelliseen kommenttiisi, edellisessä blogissani..
    Minä en ymmärrä mitään työntövarren toiminnasta, se oli Manselaisen juttu. Hän on maatalon poika.
    Oli pakko vain valita ruton ja koleran välillä, kun se toinen vaihtoehto Manselaisen jutuis olisi ollut
    – Miten ruotsalaiselle tehdään aivopesu? – Peräruiskulla.
    Sanoin hälle etteihän tommottista voi mun blogiini panna.
    Ahkera kirjoittamiseni on ehkä lopun alkua blogi-kirjoittelulleni, myös kiivaan luonteeni aikaansaamaa reagointia.
    Sinulla on ni herkullisia kommentteja, jotta palaan myöhemmin tähän viimeisimpään.
    T. Riitta

  3. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    No niin Hessu!
    Aatoksissasi on vinha perä, eivät sotaveteraanit päässeet nauttimaan kultaisista kädenpuristuksista, saati kohtuu-korvauksista.
    Vammaisten asioista en tiedä, kohdellaanko heitä kunnissamme tasapuolisesti.
    Invalidi-liitossa tuntuvat saavan tv-ohjelman perusteella yhtä tasapuolisen huonoa palvelua.
    Tunnen hyvin avustusjärjestön, jonka hallinto, varastointi, avustusten lastaaminen ja kerjääminen on yhden miehen hartioiden varassa.
    Varjelkoot, jos joku erehtyy kuormasta syömään, toista tilaisuutta ei anneta.
    Valtavat määrät avustuksia lähtee päivittäin ympäri Tellusta köyhille piruparoille.
    Mä oon Poutiaiselle ehdottanut, että vaihtaisi Suomen Idäntyö-nimikkeen globaalimpaan.
    Eihän se perkeleen jäärä vaihda.
    Kai Upe aattelee, kun tarpeeksi kauas itään mennään, Amerikkahan sieltä tulee vastaan.
    Mukavaa torstai-ehtoota Heinun savuun ja sano sille Väyryselle, ettei käytä enää pj-kampanjassaan jytkyä, on jo puhkikulunut sana.
    Riitta

Jätä kommentti

css.php