”SATA SALAMAA ISKEE TULTA, KOKO ELÄMÄ RÄJÄHTÄÄ..”

Muutettuani ilmakehää pilaavasta omakotitalostani ekologisesti oikean kokoiseen kämppään, luovuin samalla valtavasta kirjakokoelmastani. Täydellisen Marple & Poirot-sarjan, Hiirenloukun ja Kymmenen pientä neekeripoikaa lahjoitin DNA-jatkeelle. Dekkarit ovat ainoa fiktiivi-laji, jota harrastan. Nykyisin olen etsinyt vain kotimaista tarjontaa kirjastosta. Joukossa on luvattoman paljon huolimattomasti kasattua, toisiaan kloonaavaa roskaa. Kokoomuslainen ex-ministeri Kari Häkämies on kirjoittanut kolmannen dekkarinsa Poliittinen ruumis, tutuksi tulleesta ylikomisario Heikki Söderistä. Häkämiehen veljeksistä Kari taitaa olla Jyriä analyyttisempi, jopa huumorintajuisempi. Häkämies osaa kuvata poliittista pelikenttää. Demari-valtuutettu Veksa ylikomisario Söderille, ”- Silloin kun aloitin, piti olla vähintään viisitoista vuotta aktiivi työväenyhdistyksessä, ennen kuin saattoi haaveilla kaupungin johtopaikoista. Uudet ihmiset haluavat heti kaiken ja kiukuttelevat kuin pienet lapset, jos toiveet eivät toteudu.” Veksan mielestä eivät porvarit ja demarit toisistaan erotu. Eikä sen puoluesihteerin puheet kymppitonnin palkasta, kämpästä Bulevardilla, pussailu eukkonsa kanssa naistenlehdissä, demari-kuvaa kirkasta. Veksa, ”- Ei ihme, että puolue vuotaa persuihin, kuin seula. Perkele, sanon minä.” Tuli mieleeni Luokkatoveri ja muutama muu demari-kamu, Veksan vuodatusta lukiessani. Salamat olivat sammuneet, rajuilma laantunut, kun selvisi kuka murhasi toimittajan. Manselainen löysi netistä maailman parhaaksi valitun vitsin. ”New jerseyläinen jahtiseurue on metsällä, kun yksi porukasta kaatuu yllättäen maahan. Miehen hengitys tuntuu pysähtyneen ja silmät ovat kääntyneet ympäri. Metsästyskaveri naputtelee kännykkään hätänumeron. – Ystäväni on kuollut. Mitä minä voin tehdä? Keskusneiti rauhoittelee miestä, – Ei mitään paniikkia. Varmistakaa ensin, että kaverinne on todella kuollut. Linjalla on hetki hiljaista, sitten kuuluu laukaus. Metsämies keskusneidille, – Ok, mitäs sen jälkeen tehdään? (Otsikko Rostin biisistä, lainat Kari Häkämies, Poliittinen ruumis)

Jätä kommentti

css.php